perjantai 18. joulukuuta 2015

 Puurojuhla 

  

     Sotungin lukiossa vietettiin perinteistä puurojuhlaa 17.12. Juhlassa oli paljon mukavaa ohjelmaa: yhteislaulua, bändin soittoa, haastatteluja, näytelmää, puuron syöntiä sekä viimeisenä, muttei vähäisimpänä joulun täyteistä tunnelmaa!  


Saimme haastatella kahta vuonna 2013 Sotungista  valmistuneita entisiä oppilaita Ilmaria ja Anttia.
Kuulimme millaisia tunnelmia ja muistoja heillä oli Sotungin lukiosta ja teatterista.

  

   
   Näyttelijät olivat tehneet kovan työn näytelmän eteen ja se myös näkyi! Tunnelma ja eri tunnetilat välittyivät katsojille uskomattoman hyvin. Mitäpä joulu olisikaan ilman joulupukkia ja joulumuorta?


    Naurulta ei voitu välttyä!

   
    Näytelmään oli taitavasti yhdistetty myös tanssia. Kuvassa taitaakin soida Michael Jacksonin kappale Thriller.


   Näytelmän loputtua loistavat näyttelijät palkittiin ruusuin ja lämpimin halauksin. Myös näytelmän ohjaaja Jyrki Puikko sai kiitokset mahtavasta ja ahkerasta työstään! 


    Juhlassa Sotungin oma bändi lauloi joulukappaleita. Myös yleisö sai osallistua lauluun. Suuret kiitokset laulajille ja soittajille. 
   
  
Nyt on aika rentoutua ja unohtaa stressi hetkeksi. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

  

tiistai 10. marraskuuta 2015

Auttamisesta elämäntapa 
  
Sotungin lukiolaisten syksyn mittaan tekemät hyväntekeväisyystempaukset huipentuivat torstaina 5.11, kun lukiossamme vietettiin Tehdään hyvää – juhlaa. Sotunkilaiset ovat syyslukukauden aikana tehneetkin monenlaista hyvää. He ovat muun muassa osallistuneet taksvärkkikeräykseen, järjestäneet Hakunilan päivätoimintakeskuksessa ikäihmisille olympialaiset ja jalkautuneet vapaaehtoistyökurssilla lähiseudun päiväkoteihin ja alakouluihin auttamaan. Myös opettajat ovat kantaneet kortensa kekoon ryhtymällä Plan-kummeiksi pienelle guatemalalaiselle Laura-tytölle.
Tapahtumassa vierailivat tärkeiden taksvärkkikohteidemme, Suomen Icehearts ry:n ja Suomen vammaisurheilu VAU ry:n, edustajat Ville Turkka, Miika Niemelä sekä Hannele Pöysti. He vastaanottivat Sotungin lukiolaisten keräämän taksvärkkipotin, 4300 euroa.
Turkan ja Pöystin mukaan tärkein avain hyvän tekemiseen ja auttamiseen on asenne. Auttajalla ei tarvitse välttämättä olla koulutusta eikä avun tarvitse aina olla rahallista. Lisäksi toisten kunnioittaminen on erittäin tärkeää, eikä ketään hyljeksitä värin, uskonnon tai sairauden takia vaan kaikki ovat samanarvoisia. Näitä arvoja he haluavat aikuisina nuorille opettaa.
Turkka ja Pöysti olivat myös ylpeitä siitä, että juuri Sotungin lukio osallistui hyväntekeväisyyteen, koska heidän toimintansa on alun perin lähtöisin sekä Hakunilasta että Sotungista. Samalla he toivoivat, että muut ottaisivat esimerkkiä toiminnastamme.
Taksvärkkikeräyksellä saadut rahat käytetään muun muassa leireihin sekä urheilutarvikkeisiin.
Juhlassa saimme nauttia myös upean abi-bändin musiikkiesityksestä ”Pidä huolta”, joka sopikin täydellisesti tunnelmaan. Juhlassa esiteltiin myös mediatiimin tekemä video sotunkilaisten hyvistä teoista. Kiinnostavaa oli myös nähdä ja kuulla opiskelijoiden World School –kokemuksista Italiasta. Vuosittain eri puolella maailmaa kokoontuva maailmankoulu on myös merkittävä suvaitsevaisuuden ja tasa-arvoisuuden edistäjä.
Juhlassa päätimme, että sotunkilaisten auttaminen ei jää vain yhden syksyn tempaukseksi. Hyvän tekeminen siis jatkuu…




teksti:Jonna Ekström
kuvat: Selbi Andi
Sotungin lukion mediatiimi

torstai 28. toukokuuta 2015

Jalkapalloa ja psykologiaa HIFK:n ottelussa

Kuva: Riku Vuoripelto

Sotungin lukiossa on lähdetty tänä vuonna luokkahuoneiden ulkopuolelle etsimään eri alojen asiantuntijoita. Näin teoriapitoista opiskelua voidaan tuoda enemmän käytännön tasolle. Sotungissa on opiskelijoille tarjolla urheilupsykologian kurssi, jossa tutkitaan psykologisia ilmiötä urheilun taustalla: tunteita, motivaatiota, rooleja, keskittymistä.

Urheilupsykologian opiskelijat pääsivät tutustumaan Helsingin IFK:n jalkapalloseuran toimintaan. Täksi kaudeksi Veikkausliigaan noussut IFK on aloittanut kautensa lupaavasti. Entinen sotunkilainen, kakkosvalmentaja Teemu Kankkunen perehdytti opiskelijoita jalkapalloseuran arkeen. Opiskelijoita kiinnosti, miten Veikkausliiga eroaa divaripeleistä. Teemu kertoi, että Veikkausliigassa peli on taktisempaa. Pelaajista ja vastustajista on saatavilla enemmän tietoa, ja vastustajat tuntevat toisensa, vahvuudet ja heikkoudet. Joka pelin jälkeen pelaajat saavat omista suorituksistaan, syötöistä ja kosketuksista, tarkat tiedot.

HIFK:n riveissä taistelee toinenkin sotunkilainen,  oikea laitapuolustaja Matias Hänninen. Hännisen lisäksi opiskelijat pääsivät haastattelemaan myös muita HIFK:n pelaajia, muun muassa kokeneita Ville Tauloa, Pekka Sihvolaa sekä keskikentän maestroa, varakapteeni Jukka Halmetta. 

Urheilupsykologiassa käsiteltiin asiantuntijuutta, miten urheilijaksi voidaan kehittyä. Kaikki haastatellut korostivat motivaation merkitystä, rakkautta lajiin, vaikka sen vuoksi joutuukin tekemään monia uhrauksia. Venymisestä kertoo se, että esimerkiksi Taulolla on ollut loukkaantumisten värittämä ura, mutta siitä huolimatta hän on päässyt takaisin huippukuntoon.

Urheilupsykologiassa tutkittiin epäonnistumisen tulkintaa.  HIFK:n kokeneempaa kaartia olevat Sihvola ja Ville Taulo sanoivat: ”Virheitä sattuu kaikille. Ammattilaisuus näkyy siinä, mitä tapahtuu virheen jälkeen.”  Nuorelle Hänniselle joukkuetovereiden kannustava asenne auttaa pääsemään epäonnistumisista yli.

Tunteet kuuluvat erottamattomana osana jalkapalloon, sekä kentällä että katsomossa. Sen on saanut kokea erityisesti Taulo pelatessaan Italiassa, kun fanit eivät päästäneet pelaajia ulos kentältä huonon ottelun jälkeen. Moni HIFK:n pelaaja kertoi, että tunteet auttavat virittäytymisessä. On vaikea päästä pelin sisälle ilman tunnetta.  Ammattilaisuudessa taktisuus korostuu tässäkin, kun tavoitteena on kääntää tunteet voitoksi ja mahdollisesti päästä myös vastustajan pään sisälle.

Joukkueurheilu on erityisen kiinnostavaa myös ryhmädynaamiikan vuoksi. Vaikka joukkueessa ollaankin kuin yhtä perhettä, niin pukukopista paljastuu erilaisia rooleja: on vitsin veistäjiä, konkareita. Välillä pukukopissa huumori voi olla rankkaa. Roolit myös saattavat olla täysin erilaisia pukukopissa kuin kentällä. Kauden edetessä joukkue hitsautuu tiiviimmäksi ja jokaisen pelaajan persoonallisuus tulee enemmän esille. Jotta yhteispeli sujuu, on tärkeää tietää, miten toiselle voi antaa palautetta.

Harjoitusten jälkeen sotunkilaiset pääsivät seuramaan HIFK:n kotipeliä Kuopion Palloseuraa vastaan. Ottelua ennen tarjoutui tilaisuus haastatella entistä maajoukkuetähteä, Teemu Tainiota, joka kertoi, miten ulkomailla pelaaminen eroaa Suomen sarjoista. Tainion mukaan ”mitään ei saa ilmaiseksi. Pitää ottaa oma paikkansa joukkueessa.” Viime vuonna Tainio pelasi HJK:n riveissä ja kokeneempana pelaajana pystyi auttamaan nuoria. ”Välillä kun joku nuorempi pelaaja oli pelin jälkeen pää painuksissa, pystyi sanomaan, että tulet tekemään samoja virheitä vielä miljoona kertaa.” 

Urheilupsykologian kurssilla käsiteltiin myös jännitystä ja tunteiden hallintaa. Pelin alla oli odottava tunnelma. Myös konkareita jännittää ennen peliä, mutta sitä oloa oppii sietämään. Rutiinit auttavat. Lepo ja ravinto ovat osa ammattimaista valmistautumista. Jotkut aktivoivat myönteisiä mielikuvia. Mutta jännitys silti tuntuu kehossa. Teemu Tainio kiteytti asian: ”Jos ei jännitä, niin sitten pitää laittaa nappulakengät naulaan.”

Opiskelijoiden mieleen ottelusta erityisesti jäivät fanit, Stadin kingit. Monessa eri liigajoukkueessa kiertänyt Sihvola toi esiin omalaatuisen fanikulttuurin.  Muiden joukkueiden kannattajista poiketen he eivät käännä selkäänsä pelaajille, vaan kannustavat loppuun asti. Tämän sai huomata myös ottelussa. Vierailija KUPS meni kulmapotkusta johtoon, mutta fanit kannustivat väsymättä. Matias Hännistä potkaistiin punaisen kortin arvoisesti jalkaan, mutta Matias taistelijan lailla nousi ylös, ja jatkoi peliään laidalla. Ottelun tähdeksi ja fanien suosion kohteeksi nousi Sihvola, joka tasoitti pelin HIFK:n tyylin mukaisesti viime minuuteilla. Kotitaika säilyi, yksikään vierailija ei ole saanut HIFK:lta voittoa.

Sotungin opiskelija Eetu Rönkkö kiteyttää: ”HIFK:in fanit olivat todella hienoja ja kannattivat omiaan koko ottelun eri lauluin, Suomen fudiskulttuuri tarvitsee lisää samanlaista.”

Teksti Markus Masalin, Sotungin lukion psykologian opettaja

Kuva Riku Vuoripelto

perjantai 8. toukokuuta 2015

Härliga hälsningar från Stockholm!


Tunnelmia Tukholmasta kulttuurimatkalta!



Hälsningar från vår nya vänskola Arlanda gymnasium och det soliga Sverige!

Puss och kram, 
Eleverna på kurs Rubs11 och Merja och Juha

torstai 30. huhtikuuta 2015

Kulttuurimatka Rochesteriin

Junassa meitä jo jännitti kovasti edessä oleva viikko isäntäperheissä. Kun viimein saavuimme kouluun, joka oli poikakoulu ja paljon isompi kuin oma koulumme, meidät otettiin hyvin vastaan.
Koulussa tutustuimme erilaisiin urheilulajeihin mm. rugby, joka oli todella hauskaa.



Englantilainen kouluruoka erosi todella paljon omasta kouluruuastamme suomessa. Ruoka piti maksaa itse ja se oli epäterveellistä: sipsejä, pizzaa, hampurilaisia jne.
Kävimme myös Rochesterin keskustassa katselemassa nähtävyyksiä ja syömässä koko porukan kesken englantilaisia perinneruokia. Pidimme myös esitelmiä Suomesta, kävimme oppitunneilla ja meillä oli erilaisia tutustumisleikkejä. Koulussa kaikilla oppilailla oli pakolliset koulupuvut.


Vapaa-ajalla jokainen vietti aikaa perheensä kanssa tai olimme porukalla ulkona esim. paikallisessa ostoskeskuksessa. Viimeisenä iltana kävimme yhdessä syömässä, mikä oli todella hauskaa. Ravintola oli kuin hienompi versio Raxista. :D
Junamatka pois Rochesterista oli todella haikea, sillä viikko Rochesterissa ja isäntäperheissä oli niin kiva ja ihana. Kaikki jäimme kaipaamaan uusia englantilaisia ystäviämme.


-Ella & Janette

SOLUROCKISSA SOI!

Sotungin lukiossa ihasteltiin taitavia lukiolaisten esityksiä vappuaattona 30.4.2015 perinteisen SoluRock-musiikkitapahtuman merkeissä.

Lukion opettajakunta näytti omalta osaltaan, kuinka paljon assennetta heiltä löytyykään, ja löytyihän sitä! Opettajat esittivät omalla kokoonpanollaan ajankohtaisen laulun Aina Mun Pitää (Pertti Kurikan Nimipäivät) - katso video:



Suuret aplodit kaikille Sotungin lukion lahjakkaille ja rohkeille esiintyjille! Perinne jatkukoon!

maanantai 30. maaliskuuta 2015

ENS11-kurssi seikkailee Lontoossa 8.12.–10.12.2014

Näimme Helsinki-Vantaa lentokentällä Starbucksin edessä kuuden maissa, mistä lähdimme yhdessä kohti check-iniä. Portille mennessämme näimme Teemu Selänteen. Lento sujui hyvin pelatessamme Heads Uppia. Gatwickin lentokentältä suuntasimme junalla ja tubella hotellillemme. Hotellimme oli todella surkea, mutta onneksi meidän ei tarvinnut viettää siellä kuin vain yöt. 
Majoittauduttuamme lähdimme yhdessä Lontoon kierrokselle Buckingham palatsiin, Big Beniin yms.

Kierroksen jälkeen jakauduimme ryhmiin ja kaikki saivat valita itse mitä tekivät, mutta suurin osa lähti shoppailemaan. Illalla yritimme mennä syömään Hard Rock Cafeeseen, muttemme valitettavasti päässeet sisään jonon ollessa niin pitkä. Päätimme sitten suunnata hotellille ja kaikki menivät omia aikojaan syömään. 




Tiistaina herätyskello soi klo 7:00 eli suomen aikaan 9:00. Söimme hotellilla aamupalan, jonka jälkeen suuntasimme omissa ryhmissä shoppailemaan. Kävimme tapaamassa opettajia British Museumissa, jotta he näkivät meidän olevan vielä hengissä. Sieltä lähdimme kulkemaan taas omissa ryhmissä. Illalla hotellilla juhlimme Jennin syntymäpäivää kakun kera.

Keskiviikkona herätyskello soi taas klo 7:00 ja lähdimme aamupalalle. Pakkasimme tavaramme rauhassa, kunnes lähdimme tubelle noin yhdentoista aikaan. Menimme tubella Victoria Stationille, mistä nousimme Rochesterin junaan. Junamatka kesti noin 45 minuuttia. Kaikki olivat jännittyneen innoissaan. Juna-asemalta menimme takseilla koululle, missä tapasimme hostimme. 

Terveisin,
ENS11-ryhmä

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Smoothie-kursen i Sotungin lukio!

Två grupper (rub 3)  gymnasister fick lite omväxling när kocken Mikael Björklund från Åland kom på besök till Sotungin lukio. Studerandena lagade läcker Smoothie på svenska medan kocken underhöll oss med sina roliga historier och vitsar. Alla elever kunde förstå svenska bra, vilket var en positiv överraskning. Smoothie var verkligen lyckad, alla fick smaka på den här delikatessen! Ett hjärtligt tack för besöket, Mikael!



perjantai 13. helmikuuta 2015

Wanhoja vanhuksille ja lapsukaisille



Kevään 2015 wanhojen tanssit teki menestyksekkään vierailunäytöksen Tikkurilan Folkhälsan-talolle, jossa vanhainkotipuolen asukkaat ja päiväkoti Lyckoslantenin pirpanat ottivat sotunkilaiset vastaan ihastuksella.

Tanssijat esittivät lyhennetyn mutta edustavan version ohjelmistostaan. Erityisen haltioitunutta huokailua saivat aikaan tango, pompadour ja wienervalssi. Suhteellisen rajallisesta tilasta huolimatta esiintyjät onnistuivat luomaan liikkeen hurmaa kauniin musiikin tahdittamina.

Yleisön pienimmätkin malttoivat katsoa esityksen loppuun asti. Silmät loistaen he kuiskuttelivat prinsseistä ja prinsessoista, joita heidän eteensä oli tupsahtanut.


Sotunkilaisten wanhojen tanssit on vieraillut nyt Folkhälsanilla melkoisen monena vuotena, ja muodostuneelle perinteelle toivottiin kovasti jatkoa. Siinä määrin tärkeästä ja hienosta tapahtumasta Folkhälsanin lapsille ja vanhuksille on kyse.