torstai 19. joulukuuta 2013

Lukioteatteri esittää - The Place 2 B


Sotungin Lukioteatterin jättimenestys, joulunäytelmä The Place 2 B ihastutti täyden yleisön joulukuussa pääesityksessä Puurojuhlassa.
Teatterin väki on kuin hioutunut timantti, joka vuosi vuodelta rakentaa aina toinen toistaan vaikuttavampia koko illan näytelmiä suuren vantaalaisyleisön iloksi. Tästä saamme nauttia jälleen ensi Jouluna!

Näytelmän taltiointi katsottavissa osoitteessa http://youtu.be/yeyN1KukbvA

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kielikylpemistä!

Toisen vuosikurssin opiskelijat Eerika ja Vilma viettivät päivän kielikylvyssä Västersundomin ala-asteella.
Päivä oli hauska ja antoisa!


- Merja K.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Lucian päivä 13.12.2013

Saimme vieraaksi Lucia-kulkueen Västersundomin ala-asteelta. Kulkue levitti meille valoa ja lähestyvän joulun ajan tunnelmaa kauniilla lauluillaan ja herttaisella esityksellään.



Kiitos esiintyjille koko lukion puolesta!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kansainvälinen keskiviikko!

Vieraamme Kaliningradista.
Marraskuun 26. päivä Sotungissa vieraili ryhmä rehtoreita Venäjän Tatarstanista, ja keskiviikkona 11.12. Sotungin lukiossa oli toistamiseen oikea kansaivälinen vilske: Venäjän Kaliningradista vierailulle saapui varaministerin johdolla 22 rehtoria. Samaan aikaan 30 ranskalaista vaihto-opiskelijaa viiletti luokissa ja käytävillä opettajansa johdolla. Venäjän ja ranskan kieli peittosi suomen kielen välillä kokonaan!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Sotungissa siirrytty Movemberin jälkeiseen aikaan


Kaikki Sotungin lukion miesopettajat olivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Movember-kampanjassa, jonka tarkoituksena on lisätä miesten terveyteen liittyvää keskustelua ja tietoisuutta. Mukaan saatiin houkuteltua myös yläkoulun opettajia ja muuta henkilökuntaa hyvän tarkoituksen pariin. Rahaa sotunkilaiset keräsivät lähes 300 euroa, kiitos kaikille lahjoittajille!

Lukiomme historian ja yhteiskuntaopin opettajan Matti Jussila (kuva) oli yksi visuaalisesti näyttävimmistä hyväntekijöistämme. Matin mielestä kampanja toi hyvää mieltä ja oli kokoava tekijä työyhteisössämme. Nenän alla tapahtunut eritasoinen karvankasvu kiinnosti myös naisopettajiamme kovasti ja toi monet naurunhetket opettajainhuoneeseen keskelle pimeää marraskuuta. Matti koki viiksimuodin itselleen hieman vieraaksi, vaikka siihen tottui ajan myötä. Pysyvää osaa ulkonäöstä ei kauniin niljakkaiksikin kutsutuista viiksistä Matille tullut, vaan joulukuun alussa niille tuli lähtö.


Vuoden päästä annamme kuitenkin taas kalapuikkojemme kukoistaa! 

torstai 5. joulukuuta 2013

Onnea uusille Ylioppilaille ja Hyvää Itsenäisyyspäivää!


Sotungin lukion itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlassa juhlapuhujana oli Vantaan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Martti Lipponen. Hän kannusti uusia ylioppilaita elämässä eteenpäin mm. sanoin "olkaa luovia ja avoimia sekä liittykää työllänne aikanaan siihen sukupolvien pitkään joukkoon, jotka ovat isänmaatamme rakentaneet. Olkaa kiitollisia läheisillenne, jotka ovat Teitä tukeneet. Astukaa elämään avoimin silmin ja uteliain mielin. Tavoitelkaa suuria."


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Huomenta!


Huomenta! We are some students coming from France/ Lycee Sainte Marie Du Port, from 3rd to 16th December. We were very tired after the travel from France. The first impression we had was that is always dark but the Finnish students made us to feel that we were welcome. We go to Lapland for four days, we are a little bit scared about the cold J After that, we will come back in Sotunki lukio and work on our subject for our A level like sauna, Finnish flora, Finnish climate northern lights…  We are so happy to be here.